TULEEKO MEILLE LISÄÄ LAPSIA JA KUINKA MONTA?

21.09.2018

Luoja tietää. Lapsien saanti ei ole itsestäänselvyys. Niitä ei todellakaan tehdä vaan niitä saadaan. Uusi elämä on ihmeistä suurin.

Andreaksen vauvavuosi oli tosi rankka. Ihan mielettömän rankka. Se todella koetteli mun omaa jaksamista sekä meidän parisuhdetta. Yhdessä vaiheessa olin erittäin varma, että jos se vaan on minusta kiinni niin Andreas jää meidän ainokaiseksi. A teki pitkiä päiviä töissä ja me asuttiin kaupungissa jossa mä en tuntenut ketään. Olin yksin pitkät päivät vauvan kanssa kotona ja joskus vaan laskin tunteja, että tulisi ilta. Andreas oli suuritarpeinen vauva ja siitä voisi tehdä melkein oman postauksensa kokonaan. Taidan tehdäkin. Arki oli niin rankkaa, että luulin sairastuneeni synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Myöhemmin tajusin kuitenkin, että olin vaan niin uupunut. Tämän kokemuksen pohjalta mä olen tosi varovainen uuden vauvakuumeen suhteen. Välillä se on osoittanut merkkejä itsestään, mutta sitten järki on puuttunut peliin ja hyvä niin. 

Tottakai olisi ihanaa saada vielä joskus pikkusisarus Andreakselle. Tällä hetkellä ajatuksena on kuitenkin, että joskus vuosien päästä vasta. Esimerkiksi sitten, kun Andreas on vaikkapa 4v. Ei kahta vaippaikäistä meille samaan aikaan kiitos! Pienellä ikäerolla on puolensa, mutta mä olen kuullut myös paljon väsyneiden vanhempien kauhukertomuksia siitä, kuinka öisin ei nukuttu vauvan takia ja päivisin ei voinut levätä, koska esikoiselle on oltava läsnä tietenkin. Mulle on tärkeää kasvattaa Andreaksesta muita kunnioittava, empaattinen ja muut huomioon ottava ihminen. Hän on kuitenkin myös mun silmäteräni ja rakastan lelliä lastani. Mä olen itse kasvanut perheessä neljän sisaruksen kanssa. Kokemuksesta voin kertoa, että sisarukset on olleet elämäni suurin rikkaus, mutta lapsena ei äidillä ja isällä aina riittänyt tarpeeksi aikaa sekä huomiota tasapuolisesti meille kaikille. Me ei myöskään voitu harrastaa mitään erikoista, koska rahallisesti se olisi tehnyt liian tiukkaa. Mä en ole näistä asioista katkera vanhemmilleni, päin vastoin, olo on enemmän kuin kiitollinen ihanasta ja turvallisesta lapsuudesta. Muistan kuitenkin sen, että jo nuorena päätin, että en haluaisi kovin montaa lasta, jotta mulla olisi varmasti aikaa huomioida lapseni tasapuolisesti. He saisivat harrastaa mitä haluavat ja voitaisiin matkustella kerran vuodessa jonnekin Suomen rajojen ulkopuolelle. Nää oli sellaisia asioita joista itse nuorempana haaveilin. Luonteeltaan Andreas on tosi seuranhaluinen ja sosiaallinen, ja jos jossain vaan on muita lapsia niin hänen silmänsä oikein tuikkivat innostuksesta! Välillä iltaisin, kun ollaan miehen kanssa molemmat väsyneitä ja koomaillaan sohvalla puhelimet kädessä Andreaksen leikkiessä leluillaan, kouraisee mua vatsanpohjasta surullisesti, kun mietin, että kokeeko hän yksinäisyyttä ja miten iloiseksi Andreas varmasti tulisi pikkuveljestä tai siskosta. Sitten muistan taas kuitenkin, miten rankka vuosi mulla on takana päin ja heitän puhelimen sohvannurkkaan ja koitan jaksaa mennä leikkeihin mukaan. 

Me ollaan puhuttu mieheni kanssa, että kaksi lasta olisi aika ihana juttu tai ehkä jopa kolme. Ei voi kuitenkaan tietää. Aika näyttää. Jos nyt sattuisi käymään niin, että tulisinkin suunnitelmista poiketen raskaaksi uudelleen jo aiemmin niin uskon, että olisimme siitäkin äärimmäisen onnellisia ja kiitollisia. Luojalla on meille suunnitelmansa ja aikataulunsa ja Hänen tahtonsa tapahtukoon. Mun miehellä on pieni vauvakuume päällä ja välillä hän varovasti kysyy multa, että olisiko aika yrittää saada toinen, mutta mä aina torppaan ne ehdotukset aika nopeasti.

Aloin kerran katsoa youtubesta videoita adoptioista. Kun laittaa hakuun "Gotcha day" niin ihania koskettavia videoita löytyy paljon. Itkin silmät päästäni! Se oli jotain niin liikuttavaa ja hetken ajan tuntui siltä, että mulla olisi niin paljon rakkautta annettavaksi. Ja niin mulla onkin! Mun mies ei kuitenkaan kokenut adoptiota meidän jutuksi, kun siitä häneltä kysyin. Joten se ajatus jäi hetkelliseksi. 

Tälläisiä ajatuksia tällä erää. Vauvakuume on kyllä vakava tauti ja kun se kunnolla iskee, ei siitä ole helppo parantua ;) Nyt nautitaan meidän pienestä pojasta, joka on mun mielestä kyllä ihan vauva vielä ♥ Hänen kasvuaan on ihmeellisen ihana seurata!