TRAUMAATTINEN VAUVAVUOSI - ja vauvakuume sen jälkeen

21.11.2019

Minun biologinen kelloni lakkasi tikittämästä pitkäksi aikaa Andreaksen syntymän jälkeen. Olin omassa mielessäni päättänyt jo raskausaikana, että en halua lapsia lyhyellä ikäerolla enkä kahta vaippaikäistä perheeseen yhtä aikaa. Lyhyellä ikäerolla on omat mahtavat puolensa, mutta olin sivusta seuranneena nähnyt myös kuinka rankkaa se voi vanhemmille olla.  

Vauvavuosi Andreaksen kanssa oli haastava ja jollain tapaa jopa traumaattinen. Tulen jakamaan siitä varmasti lisää tulevissa postauksissa. Olin niin uupunut ja yksinäinen. Raskauden jälkeistä masennusta ei ikinä todettu, mutta joskus pohdin mielessäni, että olisiko minulla kuitenkin ollut sellainen. Tai sitten olin vaan yksinkertaisesti niin väsynyt. Andreas oli terve vauva, mutta erittäin vaativa ja suuritarpeinen. Mietin monesti onko hänellä refluksia ja tähänkään päivään mennessä en ole varma oliko hänellä. Imetys onnistui hyvin ja täysimetinkin Andreasta ensimmäiset 5 kk, mutta suihkutissit aiheutti ongelmia. Andreas nieli paljon ilmaa tissillä ollessaan joka taas aiheutti vatsakipuja ja runsasta puklailua. Hän myös viihtyi paljon tissillä ja söi aina itsensä ihan ähkyyn, josta seurasi huono olo ja huonosta olosta johtuen hän itkeskeli paljon ja ainut lohtu tähän oli tissi jotenka kierre oli valmis. Tuoreena äitinä en silloin osannut toimia toisin tai keksiä ratkaisua kierteen katkaisuun niinpä kärsimme molemmat tilanteesta. Andreas ei huolinut pulloa eikä tuttia. Hän halusi aina olla sylissä, pystyasennossa ja liikkeellä. Elämä tuntui usein pelkältä selvitymistaistelulta. Laadukas kantoreppu olisi ollut pelastus tuolloin, mutta meillä ei ollut silloin varaa sellaiseen. Minulla oli kantoliina, mutta koin sen hankalaksi ja meillä tuli aina sitä pitäessä tuskaisen kuuma molemmille.  

Tämä pohjustus varmaan avaa vähän miksi vauvakuume katosi hyvin pitkäksi aikaa. Joskus jopa mietin, että ei enää ikinä lisää vauvoja vaan Andreas jääköön meidän ainokaiseksi.

Mutta tullaanpa takaisin nykyhetkeen. Andreas on nyt 2,5-vuotias ja aivan ihana helppo lapsi. Aika kultaa muistot ja olen alkanut taas pikkuhiljaa haaveilla uudesta vauvasta. Olisi ihanaa saada sisarus Andreakselle. Välillä käy häntä niin sääliksi, kun hänellä ei ole kotona muuta leikkiseuraa, kuin me vanhemmat. Olen kysynyt Andreakselta, että olisiko kivaa jos äidin masusta syntyisi meidän perheeseen uusi vauva, pikkuveli tai sisko. Hänen silmänsä alkavat oikein loistaa ilosta ja hän hihkuu "joo!" Vaikka hän ei vieläkään nuku öitä ilman herätyksiä niin koen, että vauvavuoden väsymys alkaa olla poissa ja minulla olisi energiaa uuteen kierrokseen. Miehelläni oli vauvakuume yhdessä vaiheessa aiemmin, mutta en ollut silloin vielä valmis. Vieläkin välillä pelottaa, kun muistan kuinka rankkaa se oli, mutta hormoonit tuntuu ottavan vallan ja vauvakuume vaan vahvistuu. Me ollaan puhuttu, että jätettäisiin ehkäisy pois keväällä 2020 ja katsotaan mitä tapahtuu. Jännittää tosi paljon ja salaa mietin jo nimiäkin vauvalle.

Löytyykö sieltä muita ristiriitaisin ajatuksin kuumeilijoita?