SUOMI-TUNISIA, KUINKA KAKSIKULTTUURISUUS NÄKYY MEIDÄN PERHEESSÄ?

28.08.2018

Kaksi kotia, Suomessa ja Tunisiassa. Mikä valtava rikkaus! Valitettavasti myös valtava ikävä. Aina on pala sydämestä jossakin muualla. Tähän on kuitenkin sopeuduttava. Välillä en meinaa ymmärtää, että lapsellani on kaksi kotimaata. Monesti puhutaan, että kun vanhemmat on eri maista, on lapsi tällöin 50% tätä ja 50% tuota. Meidän Andreas on kuitenkin 100% suomalainen ja 100% tunisialainen.  

Andreas kasvaa koko ajan ja ymmärtää enemmän ja enemmän. Yksi päivä, kun katsoin Marokosta kertovaa youtube-videota ja sanoin Andreakselle, että "katso, tuollaisia medinoita (vanhoja kaupunkeja) on siellä sun toisessa kodissa Tunisiassakin". Havahduin! Se tuntui jotenkin niin hassulta. Mun lapsellani on ihan oikeasti juuret myös toisella puolella maapalloa. No ei nyt ihan toisella puolella, mutta u got the point. Hän on ihan oikeasti afrikkalainen. Haha, A aina karsastaa afrikkalais-sanontaa, hän ei jotenkin miellä itsekkään itseään afrikkalaiseksi, mutta näin se vain on.

Miten tämä kaksikulttuurisuus sitten näkyy meidän perheessä? Mä puhun Andreakselle suomea, A puhuu arabiaa. Keskenään me vanhemmat puhutaan englantia. Tunisia on kuitenkin kaksikielinen siinä, missä Suomikin. Ali puhuu arabian lisäksi sujuvaa ranskaa. Mä nyt en puhu lähellekkään sujuvaa ruotsia ja ehkä ihan hyvä niin, jottei Andreaksen pää mene ihan sekaisin. Meillä syödään valkoista (suomalaista) ruokaa ja punaista (tunisialaista) ruokaa. Autossa me kuunnellaan lähinnä heavymetallia, mutta välillä Juha Tapion lisäksi meillä soi myös kunnon arabiräppi. A:han ei harjoita uskontoaan tai aina edes miellä itseään muslimiksi joten meillä vietetään lähinnä vain kristinuskon juhlapyhiä esimerkiksi joulua ja pääsiäistä. Välillä meitä aikuisia ärsyttää jotkut toisen maan ja kulttuurin tavat jolloin tulee helposti sanottua jotakin tyyliin "te tunisialaiset päläpäläpä" "te suomalaiset blablabla", mutta nyt meidän on ollut aika opetella tästä ikävästä tavasta eroon, koska Andreas luo identieteettiään eikä tietenkään haluta vahingoittaa tätä millään tavalla. 

Loppujen lopuksi kaksikulttuurisuus ei kovin paljon meidän arjessa näy. Kysyin tätä mun mieheltäkin eikä hänkään osannut oikein vastata tähän. Kasvatuksellisista poikkeavuuksista meillä on ollut vain vähän kädenvääntöä. Roolit meidän perheessä korostuu ehkä tavallista enemmän, eli minä hoidan kodin ja lapsen, kun taas A tuo ruuan pöytään (taloudellinen vastuu). Vauvavuoden ruoka-suositusten suhteen mä sain vähän toppuutella, kun appivanhemmat ihmetteli miksi aletaan antaa esimerkiksi viljatuotteita vasta niin myöhään. Näimpä videonkin, kuinka Tunisiassa annettiin 4kk ikäiselle vauvalle oma suklaakakkupala ihan vaan siitä syystä, että hänelle oli puhjennut ensimmäinen hammas. Onhan näitä Suomessakin, että ei mennä niinkään suositusten mukaan joten en välttämättä pistäisi sitä minkään eri kulttuurin piikkiin.

Kaikin puolin näen kaksikulttuurisuuden rikkautena ja upeana lisänä meidän perheessä. Ikävä tälläkin hetkellä Tunisiaan on tosi kova ja kunhan vaan A saa uuden passinsa, niin päästään viemään Andreas ensimmäistä kertaa toiseen kotimaahansa ♥

-Zohra